perjantai 25. tammikuuta 2013

Kutsu fyysisentoimintakyvyn tutkimuksiin ja ammattitutkinnon valmistuminen 2013

Viimein sain näyttötutkinnon suoritettua ja loppuarvostelussa K3 arvosanaksi!  Näyttötutkintomestari totesi lopuksi, että kautta-aikojen parhaimpia näyttötöitä hänen urallaan. Wau, nyt voi omalle olkapäälle taputtaa. Jopa logistiikkapäällikkökin soitti ja onnetteli!

Näyttökoe kesti noin 6h ja siinä kierrettiin koko logistiikkaprosessi läpi, jonka jouduin selittämään yksityiskohtaisesti.  Nyt on uusi tutkinto alla, jolla on huomattavasti mielytävämpi hakea kouluun kuin vanhalla ammattikoulun todistuksella, jolla ei pisteitä olisi hirveästi kertynyt! Jee nyt on hyvä fiilis..




Viimein tuli kauan odotettu kutsu fyysisen toimintakyvyn tutkimuksiin. Lähettivät paperit muutaman viikon myöhässä, mutta pääasia oli, että kutsu tuli, ja tietys lasku myös 98€! Soitinkin TTL:lle perään, että varmasti on ilmoittautumiseni menny perille saakka, kun lupasivat lähettää kutsun heti tammikuun alussa, eikä vielä 21.1 ollut kutsua näkynyt.

Toisessa paperissa oli mielenkiintoinen lause. Tutkimusta ei voi tehdä: väsyneenä jne, What? Jos olen testi aamuna väsynyt, voin jäädä suoraan nukkumaan ja todeta, että vuoden treenaminen oli sitten siinä. Noh, kokeillaan ensi vuonna uudestaan.. He he







perjantai 11. tammikuuta 2013

1 KK fyysisiin testeihin - Kenraali harjoitukset.

Tätä on odotettu, vielä kuukausi ja sitten alkaa pelastusopiston pudotus pelit!

Päätin kokeilla hyvissä ajoin kuinka nuo testit menisivät lävitse, jos joudun vielä jonkin osa-alueen tekniikkaa hieromaan. Alla osasuoritusten määrrät.

Lihaskestävyys mitataan toistotesteillä. Mittauskohteina ovat vatsalihakset, ylä-vartalon lihakset ja jalkojen lihakset. Hyväksyttyyn suoritukseen hakijan on saatava kaikista osasuorituksista vähintään minimivaatimus.



Osasuoritus         Minimivaatimus   +0,125 pistettä   +0,25 pistettä

Istumaan nousu
Kertaa/60 s            34 kertaa               43 kertaa          48 kertaa

Käsinkohonta
Vastaote                  6 kertaa               10 kertaa          14 kertaa

Jalkakyykky
45 kg/60 s              23 kertaa               30 kertaa          34 kertaa

Penkkipunnerrus
45 kg/60 s              25 kertaa               30 kertaa          38 kertaa



Oma testi meni seurravasti, vaadituilla painoilla ja ajalla:

Istumaan nousu : 61krt/ 60s (vatsoja on tahkottu nyrkkeilyajoilta, joten tämä oli tuttua)

Käsinkohonta : 16 krt 

Jalkakyykky : 34krt/ 60s (kyykky on aina ollut huonoin osa-alueeni, mutta tärkeitä, että täysillä pisteillä menee lävitse)

Penkkipunnerrus : 60krt/ 55s (Työkaveri pukkasi vaivaiset 85krt/52s. Siinä oli vasta kovatulos)