Matkalla pelastajaksi --> Perillä pelastajana!

Pitkä matka on tullut nyt päätökseen! Pelastajan tutkinto on nyt totta! Osalle tämä on varmasti se elämän ammatti, toiset miettivät, mitä seuraavaksi ja onko tämä nyt se lopullinen ammatti kuitenkaan. No minun on tuohon helppo vastata, Tämä on se ala, jota minä haluan tehdä niin pitkään kuin henki pihisee! Unelmista tuli minulle totta! Kiitos kaikille, jotka seurasitte tätä blogia. On ollut kiva kuulla matkan varrella koululla ja kaduilla ihmisiltä, että ovat lukeneet tätä blogia, saaneet tsemppiä ja uskoa, että Pelastusopistoon on mahdollista päästä -myös vanhemmalla iällä! Suurella haikeudella näitä viimeisiä kuvia katselen ja tätä päivitystä teen, mutta seuraavat unelmat odottavat jo kulman takana...

Pelastajakursi 85, kiitos kaikille tuliveljille!

Tästä viimeinen aamu lähti käyntiin: juttu lensi aamupalalla samaan tapaan kuin ennenkin ja siitä piti ainakin pelastaja Mäkinen huolen (takana seisova). Haikeutta oli kyllä ilmoilla -ajatellen, ettei enää tällä porukalla aamupalaa yhdessä vietetä eikä valtion ilmaisia lounaita saada!

Pelastajan vala käytiin torstai-iltana läpi ja pelastajanmerkki saatiin tilaisuuden lopuksi. Sitten olikin iltapuuhana ompelemista, jotta merkki oli kiinni ja suorassa myös todistusten jaossa.

 Tupa numero 305: Kiitos kavereille, että sain asua teidän kanssanne viimeisen kuukauden. Muutto takaisin Espooseen tuli nopeasti, joten Kuopio hyvästeltiin perheen kanssa joulukuun alussa.

Aamujännitystä ennen päätösjuhlan alkua! Huomaa, pelastajanmerkki rinnassa!!!

Päätösjuhlan lopuksi saimme kätellä kaikki koulun opettajat.

Lapset olivat tehneet isille hienon kakun sekä viirin ja sukulaiset olivat tuoneet mitä hienoimpia valmistujaislahjoja!

Vasemmalla vaimon ukin vanha palokypärä!