perjantai 31. tammikuuta 2014

Ensihoidon käytännön harjoitukset! Osa2

































Kannataa katsoa, jos saatte käsiinne ko. dokumentin Detroitin palomiehistä, oli vaikuttava!


Ruokatauolla päästiin Jannen kanssa poseeraamaan hienossa kelissä! Päivä oli muutenkin aivan loistava. Eikö koulunkäynti olisi aina voinut olla näin hienoa!? Edellisenä päivä harjoittelimme elvytystä kahden yksikön taktiikalla. Teimme myös pistoharjoituksia niin lihakseen kun ihon allekin. Yllättävää, että minä joiduin taas neulatyynyksi, kun opettaja näytti mallisuorituksen muille. Pakara paljaaksi ja neula hanuriin. Saldo: kumpaankin pakaraan, kumpaankin ojentajaan ja kumpaankin kämmenpöytään pistot. Ei kiva juttu :-)


Ensihoidon vaikeimpia asioita tällä hetkellä on mielestäni johtaminen. Kiireellisissä tilanteissa täytyy olla koko ajan tilanteen niskan päällä, muuten tippuu kärryiltä. Tietää, mitä kukin tekee ja myös osata sanoa, koska annataan mitäkin lääkettä etc. Vastuu on aina johtajalla. 

Tänään sitä päästiin harjoittelemaan kunnolla johtamista, mutta onneksi meillä oli todella hyvä porukka tälle harjoituspäivälle. Ensi aloitti Janne, joka johti ensimmäisen hälyytyksen niin putkeen, että kateeksi kävi! (yläkuvassa oikealla)


Tilanteiden jälkeinen yhteenveto, missä mentiin puihin ja missä homma toimi oli myös erittäin rakentavaa. Koska palautteen annossa oli opettajien lisäksi myös Kuopion alueen ensihoidon ammattilainen, niin oli hienoa saada kentällä toimivan tekijän palaute. Tämä hommahan toimii!


Korvaharjun hälytysilmoitus!


Elvytysharjoitus kahdella yksiköllä!


4 kommenttia:

Heidi Korkalainen kirjoitti...

tää sun blogis on kyllä hyvä! itsekkin meinaan ensihoitaja/sairaanhoitaja amk tutkinnon hankkia, niin kiva nähdä vähän minkä tyylistä mullakin sitten tulee olemaan!

Petsku kirjoitti...

Kiitos palautteesata! Mitä enemmän tätä ensihoitoa käydään läpi, sitä enemmän se alkaa kiinnostaa. Mielenkiintoinen ala! Onnea tuleviin amk opintoihin!

Unknown kirjoitti...

Hyvä, että teitä nuoria kiinnostaa tämä ala. Tällä viikolla liimasimme ulcusta (vatsahaavaa). Kokemus opettaa, kuitenkin pitää jatkuvasti olla ajan hermoilla -> kouluttautua.

Petsku kirjoitti...

No näinhän se on!