perjantai 17. tammikuuta 2014

Obduktio

15.1.2014 aamu alkoi varhaisella heräämisellä. Ensi keittelin aamukahvit ja sitten alkoi kirjakokeeseen lukeminen. Lieneekö syy heräämiseen päivän teema vai mikä, mutta mielenkiintoinen päivä oli tulossa. Päivä, jota olin odottanut innolla ja kauhulla, obduktio eli ruumiinavaus. Aamulla ajoimme 10 opiskelijaa KYS:lle ja aamupalalla jo vitsailimme, että täytyy syödä hyvin. Jos meinaa yökkö tulla, niin on mitä puklaa. Saavuimme KYSsille ja löysimme oikeaan paikkaan eli obduktion pukuhuoneeseen, jossa sonnustauduimme asiaan kuuluvalla varustuksella. Jo tuossa tilassa huomasi hermostuneisuutta ja häröjen vitsien heittoa. Sitten lähdimme siirtymään kohti patologian toimenpidehuonetta ja välittömästi tulimme tilaan jossa vainaja oli,  alustettuna avausta varten. Enempää en tuosta aio kertoa, mutta kyllä siellä happea yksi jos toinenkin kävi välillä ulkopuolella hakemassa ja hyvä niin.




Tässä oltiin pukuhuoneessa vaihtamassa vaatteita juuri ennen avausta. 


Reilun tunnin kuluttua edellisestä ollaan KYS:n kahviossa kahvilla. Huomaa, että kaverit ovat aavistuksen vapautuneempia.




2 kommenttia:

Simo kirjoitti...

Moi. Heh karua. Haisiko pahalle ? tuskin hyvälle ?

Petsku kirjoitti...

Karua oli ja aromit vain mielikuvitus rajana.