tiistai 18. maaliskuuta 2014

EPS 232 hälytysilmoitus! Tästä se alkoi...

...nimittäin kahden viikon mittainen harjoittelujakso ambulanssissa. Kun ensimmäinen päivä alkoi, jännitys oli aivan mieletön. En tiennyt yhtään, mitä tuleman pitää ja minkälaista ajoa päivä tuo tullessaan. Maanantain ensimmäinen vuoro oli kevyesti sanottuna hektinen. Aamutarkastuksien jälkeen n. klo 8:45 alkoi hälytyksiä tulla ja puolenpäivän jälkeen olin jo tippunut laskusta, kuinka monta keikkaa sitä oli tullut ajettua. Pääsääntöisesti C-D-tason ajoa, mutta muutama kiireellinenkin lähtö mahtui joukkoon. Tämä oli sitä, mitä olin puoli vuotta odottanut: miltä tuntuu ajaa (siis olla kyydissä), kun ajetaan hälytysajoa kaupungin läpi ja kuinka itse reagoin tilanteessa, jossa on tosi hätä. Yllättävää kyllä, aistit herkentyy ja ns. rooli löytyy helposti joka tilanteessa. Ensimmäinen päivä oli ohi puolen yön jälkeen ja väsyneenä kömmin kotia kohti, joka onneksi on aivan paloaseman vieressä.

Kokonaisuutena, nyt neljä vuoroa olleena, voin todeta edelleenkin, että tämä on hienoa työtä ja tällaista työtä tosiaankin haluan tulevaisuudessa tehdä. Työporukka on täällä Pohjois-Savon pelastuslaitoksella tosi mukava ja kouluttajat hyvin perehdyttäviä. Kaikki toimenpiteet on hyvin opetettu opistolla ja kentällä mittaukset jne. sujuvat helposti. Vaikka koulunkäynnistä en ole koskaan pitänyt, niin Pelastusopisto on kuin aikuisten HopLop. Kokoajan puuhaa ja käytännönläheistä!! 


Pohjois-Savon Pelastuslaitos


"pikkuisen alkoi kiireisimpänä päivänä väsyttää"


Ei kommentteja: